Tiedote Syyskuu 2026
Ensi vuonna nähdään Tampereella
Syksy on alkanut ja myös sukuseuran arkinen aherrus jatkuu. Ensi vuoden tärkeimmän yhteisen tapaamisen suunnittelu on hyvässä vauhdissa. Sääntömääräinen sukukokous pidetään Tampereella 19.-20.6.2027 hotelli Scandic Rosendahlissa. Tarkemmat kokoustiedot ilmoitetaan tammikuun tiedotteessa. Laittakaahan päivämäärä jo nyt muistiin. Vietetään isolla joukolla mukavat kokouspäivät. Sukukokous on myös hyvä syy kutsua uusia Toivasen suvun jäseniä mukaan sukuseuran toimintaan.
”Rantasalmi” -kirja
Rantasalmi-työnimellä kulkeva kirjan aineisto alkaa olemaan koossa. Tavoitteena on julkistaa kirja Tampereen sukukokouksessa. Kirja kertoo yhden Toivasten sukuhaaran vaiheista Kerimäeltä Rantasalmen kautta Toivalaan, jossa viivyttiin 250 vuotta.
Johan Toivasen leski Elisabeth muutti miehensä kuoltua 1800-luvun alussa Toivalasta Leppävirralle ja sieltä Rantasalmelle. Elisabet meni uudestaan naimisiin Sahakirjuri Johan Qvarnströmin kanssa. Lapset saivat uuden isän sukunimen. Perheen poika Johan vaihtoi mennessään avioliittoon nimensä isänsä mukaan Toivaseksi. Ilman tätä muutosta voitaisiin olla Qvanström-nimisiä.
Elisabeth-lesken muutto oli pelastus sukuhaarallemme, koska Toivala jäi Suomen Sodan taistelujen keskelle. Kuuluisa eversti Johan August Sandels valitsi Toivalan salmen puolustuslinjakseen. Hän rakennutti Toivalan harjulle vahvat kenttävarustukset ja patterit. Kesällä ja syksyllä 1808 Venäläiset yrittivät toistuvasti murtaa linjan, mutta suomalaiset joukot torjuivat hyökkäykset kerta toisensa jälkeen. Taisteluita käytiin sekä maalla että järvellä.
Koko 1800-luvun suku asui Rantasalmella. Erik Toivasen perheeseen syntyi 14 lasta, joista kuitenkin 5 kuoli lapsena. Sieltä perhe hajaantui eri puolille Suomea, mm. Kurkijoen Sorjoon, jonne Antti perheineen muutti rakentamaan Karjalan rataa Savonlinnasta Elisenvaaraan.
Muistathan jäsenmaksun
Lempeä muistutus niille jäsenille, joilla on vielä jäsenmaksu maksamatta. Jäsenmaksut mahdollistavat vaikkapa tärkeitä tutkimushankkeita. Tavoitteena on esimerkiksi saada DNA-tutkimukset päätökseen, joiden tuloksia päästään esittelemään ensi kesän sukukokouksessa.
Vuoden 2026 jäsenmaksu on 25 euroa/jäsen.
Jäsenmaksu maksetaan Toivasten Sukuseura Ry:lle (Järvi-Suomen Osuuspankki) tilille: FI 74 478 600 1029 1187. Käytäthän viitteenä omaa jäsennumeroasi.
Samalla kannattaa käydä sukuseuran kotisivuilla ja tarkistaa omien tietojesi ajantasaisuus. Täydennä myös puuttuvat tiedot, sillä ne helpottavat esimerkiksi jäsenmaksun kohdentamista. Jos et muista maksaessasi jäsennumeroasi, voit myös kirjoittaa viestikenttään osoitteesi tai puhelinnumerosi, jolloin maksusi tulee perille.
Syysterveisin,
Sukuneuvosto

Puintia karstalla. Kuva: Kansallisarkisto

